keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Sunnuntaitöitä

Täällä pääkaupunkiseudulla, kun matkan tekoon menee kovasti aikaa, varsinkin kun käyttää julkisia kulkuvälineitä, on aikaa tehdä jotain. Yleensä minä luen matkoilla, se on helppo tapa lukea jotain ja samalla tehdä "jotain hyödyllistä". Sunnuntaina kun olin liikeellä otin mukaan lankaa ja virkkuukoukun. Lopputulos oli tällainen:


Lankoja valitessani en hoksannut ollenkaan, että melkoisen jouluiset niistä tuli,  mutta mikäs siinä. Toinen on tulollansa kaveriksi. Tätä ajanvietettä julkisissa pitää harrastaa siis enemmänkin, kun näin kivoja juttuja valmistuu! 

 Lapaset, joista mainitsin aikasemmassa blogissani, ovat myös valmiit. Toista peukaloa piti vähän fiksata, kun se oli aluksi liian pieni. Ja vasemman käden lapaseen tuli yksi raita-virhe, mutta ei yksi kolo komiassa haittaa, sanottaisiin pohjanmaalla :)



Kun olin kipeänä tässä reilu viikko sitten, päädyin extempore ostamaan puuvilla lankaa novitan neulomosta. Tätä lankaa ei siis enää saa kaupasta ja tein tiskikukan kyseisestä langasta, joten ajattelin tehdä näistä niitä vielä lisää. Nähtäväksi siis jää, että tuleeko näistä kukkia vai mitä! Edellisessä postauksessa tekemäni kukan lähetin tädilleni kiitokseksi! 

 


Oikein aurinkoista syysviikonloppua jokaiselle ja erityisesti niille joilla on loma!! Nauttikaa!
Ps. Näitä viimeisimpien postauksien tuotoksia voi myös ostaa minulta, jos kiinnostuit. Ja tilauksia otan myös vastaan! (yhteystiedot tuolla oikealla)
-m

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Sadepäivän töitä

Kerroin edellisessä postauksessa että suunnittelin uuden pannan tekemistä itselleni, siitä tuli donitsi, virkkasin reunoja, muttei se auttanut siihen kuinka reunat käpertyvät. Aluksi ajattelin tehdä hieman erilaisen, mutta tykästin tekemään yksinkertaisen jutun. Tykkään tästä kovasti, heti tuli käyttöön! Tämä on siis tehty Isoveljestä ja vähän normaalia isommilla puikoilla.. Otin leveysmalliksi vanhan pannan ja sovelsin sitten siitä.



Tällä hetkellä menossa on lapasprojekti. Mutta siitä enemmän kun ne ovat valmistuneet... :) 
Oikein ihanaa viikkoa kaikille!
-m