torstai 27. helmikuuta 2014

Reklamaation vastaus

Tämä oli siis toinen kerta kun reklamoin tuotteita novitalle ja taas kerran voin sanoa että sain hyvää ja ystävällistä asiaskaspalvelua! Tilalle tulleet tuotteet tulivat nopeasti ja ekstrana olivat laittaneet ipana-lehden! Minulla ei ennestään ollut tuota lehteä, joten se osui hyvin! 



Oikein valoista viikonloppua kaikille! 
-m

perjantai 21. helmikuuta 2014

Reklamaatiota

Viime aikoina minulla ei ole ollut tarvetta ostaa lankaa juurikaan, mutta kun olen ostanut niin olen joutunut tekemään reklamaation nyt toisen kerran kolmen kuukauden sisällä. Olen ostanut sinä aikana kahdesti lankaa.
Ihmettelen novitan lankojen laatua nyt, koska olen neulonut kohta 15 vuotta ja reklamaation tarvetta olisi ollut vain muutaman kerran. Miks sitten nyt langan laatu on heikentynyt? Viimeksi reklamoidessani sain todella ystävällistä palvelua ja korvauslangat nopeasti. Katsotaan miten tämän kerran käy.
Lanka jonka reklamoin oli siis novitan Ipana. Kuva tähän alle

Nyt olen minilomalla äidin luona, kohta lähdössä toiseen "kotiin" vierailulle, ihana nähdä rakkaita ihmisiä sielläkin, pitkästä aikaa! Muutama projekti on teon alla mutta niistä sitten myöhemmin kun ovat valmiit. 
Ainiin, äiti oli saanut valmiiksi tuubihuivin rosesta mulle, jonka tilasin jouluna häneltä. Se on vaan niin ihana! Taustana äitin tekemä farkkutilkkupeitto (joita tekee kyllä tilauksesta!) 

Hyvää viikonloppua kaikille! 
-m

lauantai 8. helmikuuta 2014

Intilaista käsinettä

Viime postauksesta on jo kuukausi, mihin tämä aika oikein menee? Olen ollut kyllä melko kiireinen viime aikoina, joten en ole ehtinyt käsitöitä tekemään paljonkaan.
Viimeksi kerroin, että aloin tekemään "krisu- käsinettä" ja muutamapäivä sitten sain ne pääteltyä. Mallina käytin Novitan Talvi 2013 lehdestä nro 15.  Oma nimeämiseni lapsille tulee ystävästäni, joka on Intialainen ja ohjeessa sanotaan peukalon lisäyksiä sanottiin intilaiseksi peukaloksi. Ollessani pohjamaalla missä hän asuu ja siellä ollessani aloin tehä lapasia. Aina lapaisia pitäessäni muistan tämän ihanan ystäväni! Alla vielä kuva lapasista


Entinen kämppikseni tilaisi tiskirättejä ja ajatus Briketti-virkkauksen käyttämisestä heräsi. Kauniita tuli, tein kaksi patalappua heti samalla kertaa. Toiseen tein vähän raitaa.


Edellisessä postauksessa kerroin mustasukkaisuus sukista. Edelleen ovat kesken, koska olen niin kauhean laiska neulomaan ohuesta langasta joka on vielä mustaa. Toinen on siis tehtynä, mutta toinen pitäisi saada tehdyksi. Itsellepä tulevat joten kiireellisyys luokkaa ei taida olla ;)
Ja tulihan se uus Novitan lehti, jota pitää kuolata kaikkia ihania malleja, yllättävän paljon kaikkea kivaa oli. Tuli tilattua myös lapaslehti!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!
-m