lauantai 26. huhtikuuta 2014

keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?

Vihdoin mulla oli aikaa päätellä keltaiset sukat! Ovat olleet valmiina melkein pari viikkoa, mutta päättelyt ja napit puuttuivat. Lähtevät postiin viimeistään maanantaina! Pääsiäinen tuli ja meni, jotain ehdin myös käsilläni tehdä, mutta viikko kului opetuslapseuskoulun oppitunteja tulkatessa sekä leirillä olellen.. Palmikko sukkaa on tulossa, ja kesämekkoa aloittelin tänään, mutta "pieni" kierre ongelma tuli kun yritin alkaa ympyrää neulomaan. Onko jollain vinkkejä, miten saada kierteet pois, kun on paljon silmukoita (tässä tapauksessa 128)? Ei tuota näin ainakaan yksin tahdo saada, joten vinkit ovat tervetulleita :D



Oikein AURINKOISTA lauantaita jokaiselle! 
-m

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pipoa ja keltaisia sukkia

Viime postauksessa kerroin, että motivaatio oli vähän hukassa. Nyt se tai inspiraatio on tullut takaisin! Aloitin jo jonkin aikaa sitten virkkaamaan itselleni pipoa, (johon kuului myös lippa mutta en sittenkään halunnut sitä) johon minun täytyi muuttaa silmukoiden määrää aika rajusti ohjeesta ja kun tuli kavennusten vuoro ajattelin ettei tehtävä olisi niin helppo. Tänään sain inspiraation tehdä pipon valmiiksi. Sain muutaman purku kerran jälkeen lopulta kavennuksetkin tehtyä hyvin, ilman että pipo näyttää ihan tonttulakilta! Sen verran täytyy sanoa, ettei mennyt juuri yhtään kuin ohjeessa! (Ohjeena oli Novitan talvi 2013, malli 14.)

Keltaiset tilaussukat, ensimmäinen niistäkin on jo valmis! Toisen varsi on melkein puolessa välissä! Ihmettelin, miksen ole aikaisemmin tehtyt enemmän palmikkoa, kun se on noin kivaa tehdä? Täytyy etsiä lisää palmikko-ohjeita!

Tässä kuvaa tämän lauantain tekemisistä


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kevät kiire

Aurinko on tullut ilahduttamaan meitä, mikä on kyllä huippu juttu, paitsi jos ajattelee siivousta. Kamalasti pölyä kokoajan joka paikassa.
Viime aikoina neulominen on jäänyt ajanpuutteen ja ehkä-ei-niin-motivoivan sukkaprojektin takia. Sain sen kuitenkin valmiiksi! Hyvä minä! Lanka on novitan vanha tico tico. Langan ohuus ja musta väri tekivät näistä melko tylsän ja työlään projektin. Tässä kuitenkin kuva lopputuloksesta




Toinenkin projekti on ollut käynnissä, mutta se ei ole valmis vielä. Pipon käyttäminen ei ole enää kauhean ajankohtaista ja sen takia on jäänyt. Enää siitä puuttuisi kavennukset sekä lippa. Malli on novitan tämän kevään lehdestä! (Tosin eri väreissä!) Siitä lisää ehkä myöhemmin.. jos saan sen tehtyä valmiiksi!

Viikko sitten ystäväni tilasi multa sukat! Ja niimpä siis vain kauppaan ostamaan lankaa!! Kuvan keltainen 7 veljästä on sukkiin menossa ja ohje on Noivtan sukkalehdestä. Ensimmäinen varsi on jo puolessa välissä tulossa, ihmettelen kuinka nopeasti olen saanut sen neulottua.

Ostin samalla myös sinistä Kaisla-lankaa, kun uudessa Novitan kesä lehdessä oli ihana mekko ohje tuosta langasta, niin olihan se pakko käydä ostamassa. Olen haaveillut ostaa enemmän mekkoja mutta rahatilanne ei ole antanut sille myöten, toki tässäkin tulee materiaali maksamaan, mutta samalla saa jotain käsille tekemistä! Ehkä täytyy ahkerammin alkaa kiertää kirpputoreja (paitsi täällä pääkaupunkiseudulla nekin ovat niin vitsin kalliita!)
Onneksi on ystäviä, jotka järjestävät myös kotikirppiksiä! Niistä tein muutaman löydön, kerällinen hanko-lankaa, joku ruskea ihana nöttönen luultavasti 7 veljestä ja NAPPEJA! Napit tulee keltaisiin sukkiin ystäville, jokainen napeista on omanlaisensa, erilainen ja just hyvä niin! Odotan jo innolla milta napit näyttää sukissa!! Tällä kirppiksellä oli myös tarjolla todella hyvää lohipiirakkaa ja teetä! Niin ja ystäviä ja tuttavia, parhaita tapoja viettää lauantaita, kyllä!!








Mutta nyt jatkan sukkia ja pian pitääkin mennä unten maille!
Oikein aurinkoista viikkoa jokaiselle!
-m